Lappeenrannan Seudun Työnhakijat ry.

 

Lappeenrannan Seudun Työnhakijat ry. on vuonna 1992 Lappeenrannassa toimintansa aloittanut työttömien toimintajärjestö, joka pyrkii tarjoamaan monipuolista ja virikkeellistä toimintaa alueen työttömille.

 

Yhdistyksen jäsenistö koostuu työttömistä, lomautetuista, lyhennettyä työviikkoa tekevistä, työttömyseläkkeellä olevista, työllistämiskoulutuksessa olevista ja työllisyysvaroin työllistetyistä henkilöistä.

 

Jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 80.

 

 

Olotila

Lappeenrannan Seudun Työnhakijat ry:n toimisto, eli Olotila, sijaitsee Oksasenkatu 8:ssa.

 

Olotilan yhteydessä toimii pieni kahvio ja opintotila.

 

Toimintatilassa on mahdollisuus saada tietoa työttömyysturvasta, koulutuksesta ja yhdistyksen toiminnasta.

 

Puh. 0400269262

 

Toimisto on suljettuna 22.12.2011 - 1.1.2012

 

Yhdistyksen säännöt

1§   NIMI JA KOTIPAIKKA

 

Lappeenrannan Seudun Työnhakijat ry ja kotipaikka Lappeenranta

 

2§   TARKOITUS JA TOIMINTA

 

Yhdistyksen on tarkoitus toimia työttömyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi Suomesta, työttömien toimeentulon parantamiseksi sekä           henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohottamiseksi.

 

Tarkoituksensa tuteuttamiseksi yhdistys järjestää työttömien           

omaehtoista toimintaa, harjoittaa työttömien neuvontapalvelua ja

tiedotus- ja informaatiotilaisuuksia, harrastus-ja virkistys- sekä

opintotoimintaa.

 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa tarpeellisia kiinteistöjä ja arvopapereita, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia,      toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä sekä harjoittaa asianomaisen luvan hankittuaan kahvila- ja ruokalatoimintaa.

 

3§ JÄSENET

 

Jäseneksi voi liittyä työvoimatoimiston kautta työnhakijana oleva

työtön. Työttömäksi näissä säännöissä katsotaan työttömät työnhakijat, lomautetut, lyhennettyä työaikaa tekevät, työllistämiskoulutuksessa olevat, työttömyyseläkeläiset sekä yleisillä varoilla määräajaksi työllistetyt.

 

Kannatusjäseneksi voi liittyä rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen henkilö, mutta hänellä ei ole ääni- eikä päätösvaltaa.

 

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.

 

Hallituksella on oikeus erottaa jäsen, mikäli tämä ei suorita jäsenmaksuaan tai ei noudata yhdistyksen sääntöjä tai toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa tai tuntuvaa haittaa yhdistykselle.

 

Jäsen katsotaan eronneeksi, jos hän ei ole edelliseltä vuodelta maksanut jäsenmaksua seuraavan kalenterivuoden ensimmäisenä päivänä.

 

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta                  yhdistyksen kokouksessa.

 

Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruudesta sekä toimihenkilöille maksettavista korvauksista päättää syyskokous.

 

4§   HALLITUS

 

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus.

 

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 4-7 jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä.

 

Hallitus valitaan syyskokouksessa ja sen toimintakausi on seuraava tilikausi.

 

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan sekä muut toimihenkilöt.

 

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai tarvittaessa tai kun vähintään yksi kolmasosa(1/3) hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

 

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

5§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

 

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja tai sihteeri tai hallituksen erikseen määräämä henkilö, aina kaksi yhdessä.

 

6§ TILIT

 

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tavittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa lausunto hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

 

7§   YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

 

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus, joka myös päättää kokouksien ajan ja paikan. Kokouskutsu on annettava vähintään seitsemän(7) päivää ennen kokousta joko jäsentiedotteella jokaiselle jäsenelle tai julkaisemalla kutsu paikallisessa sanomalehdessä.

 

8§   YHDISTYKSEN KOKOUKSET

 

Yhdistyksen kevätkokouksessa, helmi-maaliskuussa, käsitellään seuraavat asiat:

 

1) valitaan kokousvirkailijat:

 

    a) puheenjohtaja

 

    b) sihteeri

 

    c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

 

    d) ääntenlaskijat

 

2) esitellään hallituksen laatima toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta ja tilintarkastajien lausunto.

 

3) päätetään tilinpäätöksen vahmistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.

 

4) muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

Yhdistyksen syyskokouksessa marraskuun loppuun mennessä käsitellään seuraavat asiat.

 

1) valitaan kokousvirkailijat

 

    a) puheenjohtaja

 

    b) sihteeri

 

    c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

 

    d) ääntenlaskijat

 

2) toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle toimikaudelle

 

3) valitaan hallituksen puheenjohtaja

 

4) hallituksen ja varajäsenten valinta seuraavalle toimikaudelle

 

    valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa

 

5) päätetään jäsenmaksujen suuruudesta ja maksettavista korvauksista

 

6) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

 

9§   SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN TAI YHDISTYKSEN PURKAMINEN

 

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä

 

äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta

 

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

 

Made with Namu6